Kirjoitelma: Väinön kannel

Väinön kannel: suomalaisuus ja musiikki

Koko ikäni olen ollut kovin järkevä arkijärkiseen suomalaiseen tapaan, jolla selvittää koulunkin ongelmitta. Järki on ollut apunani tunteidenmukaisuudessa, sekä omassa elmässäni että sosiaalisuudessa. Järjen avulla olen ratkonut sen, miten tavoitteeni käytännössä voi toteuttaa. Tunteet puolestaan ovat merkinneet elämäni mittasuhteet ja tuoneet elämänviisauden näkökulman sinnekin, missä alunpitäen oli vain koulu tai työ. Tunteet ovat kertoneet, miten elämänfilosofiset ongelmat ratkoa ja tuoda elintilaa sinne, minne koulutettu järki ei sitä osaa tuoda.

Suomalaiseen jäyhään järkiperäiseen tapaan en ole ollut kovin musikaalinen, mutta olen kokenut musiikin tärkeäksi elämässä ja maailmassa. On tärkeää antaa tilaa tunteille, elämänviisaudelle, toimivalle sosiaalisuudelle, aidolle syvällisyydelle ja vaikutelmien kielelle, johon järkikin perustuu. Tunteidenmukaiset soivat kohdat kertovat onnistuneisuudesta, kun taas lättänät soimattomat kkrrhhhh-äänet kertovat siitä, että pelkkien välineiden varaan rakentaminen on johtanut umpikujaan, on lapsi mennyt pesuveden mukana. Se, mikä soi, on tavoitteenomaista, syvällistä, toimivaa, sisällyksekästä ja onnellistuttavaa, sosiaalisuudessakin kiehtovaa. Se, mikä ei soi, on mennyt pieleen, jäänyt elottomaksi, rasittavan uuvuttavaksi, sisällyksettömäksi, onnettomaksi ja voimattomaksi, usein keskenään ristiriitaiseksi. Musiikin kieli kertoo onnistumisista, tavoitteista. Siellä, missä musiikki soi, pääsee hetken verran beesaamaan paremmilla toimivammilla tekemisentavoilla, näkökulmilla, katsomistavoilla, mielenvireillä, elämäntavoilla jne. Musiikki on kuin kartta oikeaan - kartta jonka luontomme koskettavuuden ja oikeaanosuvuuden perusteella rakentaa.

Musiikkiin saa kosketuksen paitsi kuuntelemalla, myös laulamalla: äänessä onnelliset toimivat kohdat soivat kauniisti, kun taas tunnelmattomat kkrrrhhhmaiset elämäntavan puolet eivät soi: ne kannattaa jättää pois laulusta, joka kumminkin on malli, positiivinen esimerkki muille. Ajattelussa on olennaista tavoittaa maailma sanojen takana. Samoin musiikissa tavoittaa elämänkokemuksen kiehtovuus, sen elinvoimaisuus, musiikki nuottikirjoituksen takaa, kuin nuotti olisi karttamerkki mutta elämänkokemuksen musiikki eli maasto monimutkaisessa rikkaudessaan se ainoa merkityksellinen.

Tunnelmia on synkkiä tummia ja keveitä toiveikkaita vaaleita. Vaaleat sävyt soivat korkeina sävelinä ja tummat matalina, joiden oikeat korkeudet kokemus opettaa. Tunnelmasävyjen vaihtelu elämämme rytmissä luo musiikkimaiseman, josta voimme poimia laulun. Se, mikä elämässä ja maailmassa on merkityksellistä, koskettaa vahvasti tunteina, tunnelmina ja tunteenomaisina vaikutelmina. Se myös soi vahvimmin musiikkina. Juuri siitä on olennaisinta kommunikoida, juuri sitä meidän eniten kuunnella. Ja niin musiikki vaistomaisesti opettaa meidät tekemään. Kauneus kertoo ideaaleista, koskettavuus elämän perusvirrasta ja kiehtovuus toimivimmista näkökulmista: juuri niihin sukeltaminen saa meidät olennaisten kysymysten äärelle ja johdattaa onnistumisiin...

Katso myös http://musiikkipaivakirja.blogspot.com

Jälkihuomautus tähän pikakoulublogiin liittyen:
Fiksoitunut teoriaperspetiivi ja työlästynyt tekemisentapa ei niin soi. Rattoisasti sujuvat tekemiset soivat, samoin ajattelu, jos siinä on jokin missio tai hyvä soljuva näkökulma. Ehkä tulevaisuuden opettajan ei siis tulisi olla täysaikaisesti opettaja vaan osan aikaa taiteilija ja jonin käytännön työn tekijä - aktiivinen kuin eläin, joka raahaa karvatukkua pesänrakennusaineiksi tms. vaistoluontomme muaista tekemistä/missiota maailmassa.
Tämä varmaankin uulostaa kiehtovalta mutta mahdottomalta haaveelta. Mutta on hyvä muistaa, että vuosien myötä kehitymme juuri suurimpien haaveidemme suuntaan, sillä ne ovat ainoat, joiden vaatimuksiin jaksamme loputtomasti mukautua koko elämäntapamme voimin. Niinpä, mikä oli viisi vuotta sitten vain saavuttamaton unelma, voi jo tänään olla käytännössä totta elämässisi ja identiteettisi olennainen osa. 

* * *
Runonlaulanta

28.2.2016 
Lisään tämänkin tähän siltä varalta, että se kiinnostaa tässä aihepiirissä:

"Tännä on Kalevalan päivä. Luin uutisista vanhasta runonlaulajasta.
"Luin tuota tämänpäiväistä runonlaulajajuttua. Ylimmäinen vanha kuva antoi kuvan runonlaulusta: oikeanpuolimmainen juttelee kuin ystävällinen lähelle tullut lintu ja mielenvire on linnunlauluntunnelmainen, siis linnunlaulun tunnelman ohjeekseen ottanut siinä, mistä löytää laulu ja sanat, sanoituksen muoto, ja syntynyt tyyli tuo mieleen venäläisen laulun, mieslaulajan laulamana niin kuin on monesti kuullut venäläisten laulajien laulavan. Vasemmanpuoleinen katsoo järjen vireestä käsin eikä ymmärrä, että miten lintu toimisi tässä mallina: mikä linnussa? Mutta linnulla on siis kommunikaatiotapa ja viisauden tyyppi, joka on tuosta vireestä, luontoympäristöstä ja käytännönläheisestä tervehenkisiä ikiaikaisia elementtejä sisältävästä elämäntavasta lähtöisin. Ja sitä varten siis pitäisi omaksua tunnelma, elää sentunnelmaisesti iahn niin kuin voi omaksua tietyn kielenkäyttötavan ja sen mukaisen katsantokannan jutellessaan, esim. epämuodollisen sosiaalisen (lähellä linnun kieltä) tai kaavamaisen johonkin ammattitarkoitukseen (etäällä, taitamaton, koska vain muutamia asioita huomioitu). Mutta arkijärkisempi sosiaalisempi vinkkeli on siis tunnelmallisempi ja siis soivempi ja hauskat ilmaisut ja vekkulit venkaukset, hupi ja hyöty yhtä aikaa, kommunikoivuus, viihtyminen ja asian kiinnostavuus löytyvät arkijärkisen sosiaalisen kielenkäytön tapaan tunnelmalliselta suunnalta, ihan niin kuin itselle tärkeää tunnetta muistaen ajateltu on näkövinkkeliltään kokonaisuutena vähän niin kuin laulu, ja sanat, jotka tekisivät oikeutta aiheelle, olisivat tuntevat a viisaat, kuin laulun sanat.""
http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi