Kettu on usein henkilö, joka tekee vaikutuksen tyhmiin: sai se sentään jotakin aikaiseksi, minäpä otan siitä mallia älyssä. Kettu on usein henkilö, joka juonien saa yhden tietyn hyödyn muutamalla tai monella kikalla. Ketun juonien onnistuminen perustuu siis siihen, että on, mistä ryöstää ja maailma pyörii omalla painollaan, on hyötyjä saatavilla, joita kettu ei saa itse aikaan. Se yleensä merkitsee, että se näkemyksellisyys, jolla ympäristön ihmiset huolehtivat asioistaan ja yhteisön toiminnasta, on fiksumpi kuin, mihin kettu itse yltää, luo enemmän hyötyjä. Kettu tavoittelee usein yhtä etua monen muun kustannuksella, mikä on lyhytnäköistä, yhteisön keskivertojäsen ymmärtää paremmin. Jos kettu olisi fiksumpi, se viisaalla strategialla loisi itse monta hyötyä sen sijaan, että ryöstäisi niitä muilta. Jopa tyhmä tehdessään yhteisön viisauden mukaan voi olla viisaampi kuin kettu, mutta ajattelee, että minä sain aikaan vain nämä tavalliset, kettu jotain muutakin, mutta heitti kyllä tavalliset roskiin ja vain toisten siivellä on niistä hyötymässä.
Usein syntyy vaikutelma, että useimmilla on suunnilleen samat lähtöedellytykset älyn suhteen ja siinä, missä älykkäät usein ovat yksialaisesti treenanneita, tyhmät tekevät hyvällä laadulla ideaaleista luopumatta, sydämellään oikein, niin kuin kaikista viisainta on.
Varsinaisia tyhmiä ovat ne, jotka ovat vain koulun ulkoa lukeneet, mutteivät ymmärtäneet. Yhteiskunta tuntuu usein tukevan heitä kuin olettaen, etteivät muut osaisi senkään vertaa, kun ei koulu ole heidän olemuksessaan yhtä kömpelön näkyvästi esillä. Se tietenkin tuntuu sabotaasina, sillä muut ovat ymmärtäneet vielä enemmän ja syvällisemmin.
Vielä tyhmempiä, lähes älyä vailla ovat kai ne, joiden kotimaassa on jatkuva helle niin, että ajattelu on siellä mahdotonta.
Eri ammattiryhmillä on eri lähtökohdat. Periaatteessa jotkut tekevät perusjuttuja peruslaadulla ja toiset osaavat enemmän ja rakentavat siihen päälle esim. sosiaalista osaamista ja elämänviisautta, mutta käytännössä eri ammattiryhmillä on eri koulutus ja työnkuvan erilaisuuden vuoksi toisten ammattiryhmien vahvuudet eivät tule vaalituiksi lähes ollenkaan, eivät vaikka ne olisivat ihan perustaitoja. Jää yksilön oman harrastuneisuuden varaan rakentaa laajempia elämäntaitoja ja parempaa laatua noin laajemmin katsoen. On naivia olettaa, että ihmisillä automaattisesti olisi muita asioita vaalittuna kuin ammattinsa käytännössä vaatimia perustaitoja, olivat ne muut sitten peruskoulun järkeä, perusvaastuuntuntoisuutta tai elämänviisautta ja yhteiskunnan pitämistä hyvällä tolalla.
