En tiedä, miten yleinen virhe sana-assosiaatioiden käyttö kuin niissä olisi ideaa, on, mutta kirjoittelen tähän varmuuden vuoksi jotakin suomen kielen sana-assosiaatioista.
Kiinnostus sanojen samankaltaisuuteen ja sana-assosiaatioihin syntyy vieraita kieliä opetellessa, kun joku yrittää hahmottaa, miten sanat liittyvät toisiinsa ja millainen niiden tuoma maailmankuva tai viisaus on. Mutta yleensä nuo ovat pelkkiä ajatusvirheitä tai muualta opitun toistamista tässä yhteydessä.
Suomenkielessä sanojen samankaltaisuudesta kertoo niiden tunnelma ja rytmi, kun taas eritunnelmaiset erirytmiset samat eivtä liity toisiinsa, vaikka niissä olisi samoja äänteitä. Niin esim. kipsin kapsin -ilmauksessa kipsin ja kapsin liittyvät toisiinsa rytmin ja aiheen tunnelman eli kipittämisen vuoksi. Samoin samaa teemee on ilmauksissa "kipin kapin" ja "köpötellä", kun niissä kaikissa alustaa kolahtavat askeleet luovat rytmin, johon sana viittaaja jota on sanan äänneasussa, sanan rytmissä. "Kompastua" on osin sama, kun sanan alun "k":lla jalka tömähtää maahan ja ihminen kompastuu (m-mutta, p-perkule), mutta yrittää sitten pelastaa tilanteen astumalla askeleen. "Askel"-sanalla on eri rytmi, ei kompastuva vaan alusta luistavasti eteenpäin nouseva ja taal l-kirjaimella astuva.
Sanojen rytmit eivät ole vain kirjaimissa vaan pikemminkin käyttötavan äänensävyissä, puhujan näkövinkkelin viisaudessa. Pikemminkin lauluista ja kulttuurin elämää elämällä, sen elämänviisauksia opiskelemalla saa näistä kiinni. Jo samalla kirjaimella alkavien sanojen huima määrä kertoo, ettei kirjain kerro kaikkea vaan pitää olla rikkaampi hahmotustapa, joka ymmärtää asiat ja elämän, jotta sanojen myötä voisi viisastua. Mutta kun vuosien myötä kertyy elämänkokemusta ja uusia taitoja niin kivahan se on päivittää kokonaisosaamistaan uudelle paremmalle tasolle käyden läpi sit'ä sun tätä mieleen tullutta, mutta eihän viisaus siitä ole peräisin vaan sillä on muut aivan oikeat konkreettiset lähteet.
Ylipäätään minusta on vaikuttanut siltä, että ihastus tai kiinnostus sana-assosiaatioihin on yksi järkevyyden ja mielekkyyden pahimmista tuhoajista, ymmärryksen loppu.
Kiinnostus numeroihin on samantapainen juttu. Sekä sana-assosiaatiot että numerosymboliikka voivat auttaa muistamaan nimiä ym ja lukusarjoja, muta samalla ne sotkevat ajatukset ja vaikuttavat liikaa elämänmenoon.
Numerosymboliikka ei käsittääkseni liity niinkään numeroihin sinällään kuin maailman rakenteisiin, joille on tyypillistä, että niissä on niin ja niin monta osaa. Esim. yksi on ehj, kokonainen tai jonkin kilpailun tai hierargian ensimmäinen. Merkitys tulee siis näiden asioiden merkityksellisyydestä eikä numerosta. Kaksi on tyypillisesti pari, tai toiseksi tullut, mikä monia kiinnostaa siksi, että on paljon väliä sillä kenen pariksi elämässä pääsee tai joutuu. Kaksi voi kanssa olla arkijärkisen hahmotustavan selkeä perusjaottelu, ei liian vaikea. Kolme, jos jotain rakennetaa, on eheä keskeltä ja tasapainoisesti sivuilta molemmin puolin saman verran, kuin tyytyväinen eläin tai ihminen ja siksi tunteille hyvä rakenne, miksi se kai uskonnossakin on tärkeä, mutta tämänkin saa selville maailman ilmiöitä ymmärtämällä, siis elämää elämällä eikä numeroa tuijottaen. Jo puutöiden tekemisen on ihan eri juttu kuin ihan vain numeroiden pyörittely. Kolmeen osaan jakaminen on jonkin tekemisen viemän ajan arvioinnissa hyvä ja luonteva: alku, keskivaiheet ja loppu. Neljä on esim. jotakin taitellessa kätevä rakentelun kannalta mutta elämän kannalta ikävä, kun taitos osuu ikävästi keskelle, missä itse olisi luontevimmin ainakin keskikehon osalta. Viisi liittyy luonnostaa kokemuspiirissä sormien lukumäärään ja tuo siksi mieleen ihmsiten tekemiset, ihmisten viisauden, esim. sivistyneen ajattelun. Kuudessa on kaksi kolmen ryhmää, eli kasi tuntevaa, jolloin se sopii hyvin rakkauteen. Myös kolme kahden ryhmää on hyvä arkijärkisen ajattelun ja tunteiden mukainen rytmitys. Seitsemässä tuntuisi olevan neljän ryhmä ja kolmen ryhmä kuin rakentaessa (4) jotakin, mikä tuo parempaa elämää (3), mikä yleensä on rakentamisen idea. Kahdesassa on neljä osaa jaettu vielä kahtia, mikä tuntuu ajattelussa kätevältä ja rakentamiseen sopivalta mutta aika monimutkaiselta, mikä tuo mieleen kokonaiskuvan. Yhdeksässä on kolme tunteidenmukaista kolmen yksikköä ja se tuo mieleen kauneuden, mikä usein on hyvien elämän kannalta hyvien järjestelyiden piirre, mikä tuo mieleen moraalin ja taidon. Kymmenen tuo mieleen kymmenen sormea ja ihmisyhteiskunnan tavallinen elämän. Isommat luvat ovat hankalampia hahmottaa, vaikka 12 on kyllä kolme kertaa neljä mutten tiedä siitä sen enempää.
