Koulu opettaa paljon luonnontieteitä ja niiden lähestymistapaa, mutta silloin sosiaaliset taidot ja niihin perustuvat maailmankuvan osat jäävät huteroiksi tai puuttuvat kokonaan, sillä luonnontieteiden ajattelutavan puutteet haittaavat sosiaalista havainnontekoa olennaisesti.
Tähän on syynä kaksi virhettä: luonnontieteiden alan ihmiset yleensä luulevat, että ihmisiin ja ihmissuhteisiin liittyvät kysymyksen ovat aika simppeleitä ja yleispäteviä, kun taas todellisuudessa nuo ilmiöt ovat kenties 10 000 kertaa monimutkaisempi ja jokainen ihminen on erilainen ja jokainen ihmissuhde on erilainen ja muuttuvat vielä ajan kuluessa olennaisesti. Toinen virhe on se, että luonnontiede tekee mallia maailmasta rakentelun tarpeisiin tai ainakin sentyyppistä kuvaa, jolloin aistihavainnosta siirrytään karsittuun tietokonemaisen muotoiluun, kun taas monimutkaisemman todellisuuden hvaitsemisessa pitäisi käyttää täydesti koko luonnollinen havaintokykynsä, etenkin tunnelmasävyt.
Lisäksi on kaksi luonnontieteiden koulutuksen saaneiden tyypillistä sosiaalista havaintovirhettä, jotka aiheuttavat kommunikaatiokatkon havaintokykyisempien muiden elämänalojen ihmisten ja tieteentekijöiden näkökulmien välillä: Kun tieteilijän oma sosiaalinen havainnontekokyky on heikko, hän luulee, että niin muidenkin, ja niin hän luulee itseään fiksummaksi kuin muut, vaikka oikeasti on paljon tyhmempi ja alkeellisempi kuin muiden elämänalojen ihmiset luontevilta hahmotustavoiltaan. (Taiteet ja etenkin uskonto näyttäisivät tarjoavan erityisen fiksuja paljon kerralla havaitsevia ajattelutapoja tai siis havainnontekotapoja, jotak kerralla huolehtivat siitä, mistä paljo ajattelu.) Lisäksi tieteen alan ihmisten sosiaalista havainnontekokykyä haittaa paljon, kun ovat jäykän lakihenkisiä pelkän eläytyvän mukaan lähtevän hyväntahtoisen sosiaalisuuden sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti